lauantai 28. tammikuuta 2017

Dali, salainen agentti D007

Tsau! Dali täällä

Toivottavasti kaikilla kissoilla on asiat hyvin ja kotiväki palvelee sen kun kerkeää. Täällä on ollut aika vilkasta pöhinää. Eilen oli Jyrki Kataista lainatakseni FANTASTINEN ulkoilukeli. Mentiin friidun kanssa aamulla rantaan ja siellä oli vielä vähän sumua. Upean näköistä. Laitetaan siitäkin pari kuvaa, mutta ensiksi tämä salainen agentti -tahtäväni. Työskentelen yhden top secret vakoilutehtävän parissa. Tässä alla näette, kuinka suoritan tehtäväni onnistuneesti niin, että kohteet eivät huomaa mitään.


Ja ne friiduamatöörin kännykkäkuvat upeasta aamunäkymästä.



Kyllä kelpasi ulkoilla. Ainoa ongelma vaan on, että friidu ei päästä enää minua tonkimaan  rannassa sellaista viemäriojaa, johon tulee isosta putkesta vedet ties mistä. Ojan pohja on nyt kuiva, mutta siellä lumen alla olisi tosi paljon pengottavaa. Kerkesin alkuviikolla tunkea pääni sinne ojan pohjalle ennen kuin friidu ehti estää ja sain kivan tupon kiskottua suuhuni. Ja kuinka ollakaan, ihan samalla tavalla kuin viimeksi, kun pääsin penkomaan siellä jotain vanhaa linnunpesää, meni vatsa veteläksi. Ei mulla muita tauteja toistaiseksi ole ollutkaan kuin nämä kaksi vatsatautia ja friidu on nyt 99% varma, että saan ojan pohjalta jotain bakteereja. Ripuliyön jälkeen se oja on kierretty kaukaa, vaikka kuinka yritän kiskoa friidua sinne. Mitä tulee siihen valvottuun yöhön, olin kolmen maissa onnistunut sotkemaan pellettilaatikon aika hyvin ja friidu heräsi siihen, kun yritin epätoivoisesti peittää sotkuja. Vedin laatikon edessä olevan matonkin siihen päälle, mutta ei se oikein hyvin peittänyt. Kun loota oli pesty, friidu tuli vahtimaan viereen seuraavia käyntejäni, joita oli yöllä vielä kolme lisää, viimeinen klo 7 aamulla.  No, nyt on vatsa taas loistokunnossa ja ruoka maistuu. Friidun mielestä syön nykyisin tosi hyvin kaikkea. Paino on taas noussut ja tänään punnituksessa 5320 grammaa. Terkkuja vaan syöppö-Sulolle!

Tässä vielä yksi huvittava klippi, kun kiskon friidua pitkin liukasta jäätä. Friidulla on nastakengät jalassa, mutta se ei meinaa millään pysyä minun vauhdissani mukana. Jäällä on tosi kiva viipottaa - rannan tuntumassa kuitenkin. Veeti the Isopeffalle vaan tiedoksi, että painan jo niin paljon, että pitää miettiä, kestääkö jäät. Siksi en mene kovin kauaksi rannasta.



Vaanin aina variksia, mutta niidenkään lähelle en pääse. Se kielletty viemäri muuten menee tän verkkoaidan alapuolella. Kaikki on kiellettyä 😢

En saa mennä tuonne notkoon enää ikinä, nyyh.

Laitettiin friidun kanssa Instagramiin yksi aika hauska valkoinen kuva. Jos ette halua sitä sinne mennä katsomaan, tuossa ylhäällä oikealla se näkyy ja pääsette klikkaamaan kuvan esille sitä kautta.

Friidu otti taas potrettikuvia. Alkoi ottaa sen kuvaamiset sen verran pannuun, että tällainen taideteos saatiin aikaiseksi:

Ainaista kameran kanssa hätyyttelyä!

Oletteko muuten huomanneet, että näillä minun sivuillani on mainoksia? Friidu käski sanoa, että hän ei pysty vaikuttamaan, mitä mainoksia teidän näkyville tulee, koska ne tuotetaan sinne korkeamman älykkyyden voimalla. Sen kun klikkaatte niitä, jos kiinnostaa - mutta mä en niistä tiedä mitään.

Ajattelin tänään velttoilla. Velttoilkaa tekin, toimintaohje alla, jos ette stressiltänne enää osaa.

Velttoilussa on tärkeää, että raajat ovat rennot


Mukavaa viikonloppua!
T. Dali (my name is Dali, @dalithesurrealcat)



1 kommentti:

  1. Ihanat ulkoilumaastot, vaikkakin pelottavan liukkaan oloiset! Näyttää oikeastaa siltä, että ulkoiluttaja voisi ottaa nastakenkänsä pois ja sitten vain liukua sinun vetämänäsi pitkin ja poikin. :D

    VastaaPoista