maanantai 2. tammikuuta 2017

Tsau! Dali täällä. Leppoisaa alkanutta vuotta kaikille.

Vuoden alkajaisiksi pyysin friiduamatööriä tuunaamaan pari vähän tavanomaisesta poikkeavaa, mustavalkoista kuvaa meikäläisestä, toinen jännällä piirrostyylillä. Tykätään mustasta ja valkoisesta (ja tietty suklaanruskeasta) molemmat, mutta friidun mielestä näin uuden vuoden alkaessa on hyvä kissankin ymmärtää, että oikeasti mikään ei ole pelkästään mustaa tai valkoista, vaan elämässä on onneksi sävyjä joka lähtöön.

Kurkin tässä kenkäkaapin päältä
Yksi asia, mitä friiduamatööri mietti viime vuonna moneen otteeseen, on huumorintaju. Taitaa olla niin, että suurin osa ihmisistä ei ymmärrä läheskään kaikkien kanssaihmistensä huumoria, koska se on useimmiten erilaista kuin oma huumori. Muita pidetään helposti huumorintajuttomina, koska harvapa meistä itseään haluaa luonnehtia muuksi kuin huumorintajuiseksi. Friiduamatööri on tullut siihen tulokseen, että jos suhtautuu itseensä ja omiin tekemisiinsä huumorilla, muut suhtautuvat suopeasti.  Kaikki muu huumoriksi tarkoitettu äännähtely on enemmän tai vähemmän liukkailla jäillä luistelua. Kuulin friidun sanovan, että on ainakin yksi huumorin laji, jossa hän on täysin pihalla (=huumorintajuton). Se on vitsien kertominen. Friidun mielestä on piinallista kuunnella vitsin kertomista ja suorittaa lopuksi asiaan kuuluvaa nauramista - nauratti tai ei. Siinäkin on vielä se vitsinkerronnan alalaji, jossa kertoja esittää kysymyksiä, joihin on arvattava jotain ja sitten tulee se oikea vastaus, jolle kuuluu nauraa. Huoh, sanon minä.

Tässä katson kalenteristani, millä viikolla robofisujen pitäisi tulla


Friidulla on se käsitys, että kissanomistajat ovat leppoisaa ja hauskaa porukkaa. Käsitys vahvistui, kun veljeni Patrick saapui palvelijoineen junalla Tampereelta stadiin uuden vuoden viettoon ja tulivat täälläkin käymään. Juttua riitti. Oli tosi kiva tapaaminen ja niin hauskaa, kun ollaan Patrickin kanssa kuin kaksi marjaa. Patrick on muutaman minuutin vanhempi isoveli ja painaa reilu 100 grammaa enemmän. Meidät laitettiin valjaisiin ja taluttimiin aluksi, kun ei tiedetty, millaista sähinää aiomme pitää. Mutta mehän ollaan broidin kanssa hyvin käyttäytyviä brittikissoja ja kun pidimme sopivan etäisyyden, niin ei tarvinnut pörhistellä (Patrickin mami kutsuu sitä irokeesityyliksi). Oltiin vuorotellen kiipeilypuun yläpesässä, mistä oli turvallista tarkkailla kaksoisolennon touhuja alempana. Ollaan niin samanlaisia, mutta kuitenkin monessa suhteessa erilaisia. Patrick matkustaa sujuvasti junassa, asuu hotellissa ja käy milloin missäkin ihmisten ilmoilla, kun taas minä rakastan valjasulkoilua kaikissa keleissä. Minä puolestani en tykkää mennä ihmisjoukkojen keskelle enkä osaa istua valjaissa paikoillani kahviloissa tai ravintoloissa tai edes kotona parvekkeella. Pitää olla menossa koko ajan. Minä olen ilmeisesti meistä kahdesta sittenkin vähemmän nirso ruokien suhteen ja tykkään pellettivessasta, mikä taas Patrickille ei käy ollenkaan. Alkujärkytyksen jälkeen Patrick kävi tutkimassa tarkkaan paikkoja alakerrassa ennen kuin lähtivät uudenvuoden juhliin. Olen sen vierailun jälkeen rynnännyt joka kerta ulko ovelle vastaan, kun sieltä joku tulee. Pitää tarkistaa, tuleeko taas kissa reviirilleni. Amatöörit eivät osaa päätellä, toivonko vai pelkäänkö sitä kissan tuloa.

Kuvat Patrickista ja minusta - aika samannäköisiä ollaan, vai mitä?

Patrick broidi


Minä
Sain Patrickilta ja hänen henkilökunnaltaan tuliaisiksi lelun ja se onkin siitä poikkeuksellinen, että olen leikkinyt sen kanssa vähän päästä. Videoklipissä minulla on vielä valjaat ja talutin, kun tutustuminen broidiin oli vasta alussa ja friiduamatöörin piti sitäkin kontrolloida.



Eipä muuta kuin mukavaa vuoden ensimmäistä viikkoa. Pysykää tällä superchannelilla -  ja saa kertoa tutuille, miten tämä kanava löytyy (Facebookissa @dalithesurrealcat).

T. Dali

2 kommenttia:

  1. Mita nuo robottikalat ovat? Jokin supermuunneltu fisu, josta Dali tykkaa persona?

    VastaaPoista
  2. Ei ole geenimutaatio eikä syötävä kala. Paristolla toimivia leikkifisuja, jotka ui vedessä :)

    VastaaPoista