maanantai 9. tammikuuta 2017

Ulos umpihankeen ja taidetta tsiigaamaan!

Tsau! Dali täällä.

Vihdoin sopiva lämpötila ja lunta. Ihanaa. Oltiin eilen ja tänään kumpanakin päivänä melkein tunti ulkona. Miesamatööri oli eilen messissä ja avusti videoiden ottamisessa. Tänään olisi voinut olla kauemminkin, mutta poikkeuksellisesti pyysin sisälle ja ryntäsin tyhjentämään kaikki ruokakupit ja niihin lisätyt täydennyksetkin. Kiljuva nälkä. Minulle tuo umpihanki on aika mieluinen, koska olen tällainen omien polkujen kulkija. Laitan parit videoklipit, niin näette, kuinka aukaisen friidulle latua umpihankeen - kas, kun hänen on narun päässä kuljettava sinne, mihin minä kiskon.





Muuten, yksi rantaan hiihtämään menossa ollut rouva tuli silittelemään minua. Olin juuri ollut pusikossa vaanimassa lintuja ja sen vuoksi vähän tohkeissani, joten taisin jossakin kohtaa pikkuisen näykkäistä rouvan kättä. Rouvalla on itsellä kissa ja oli kuulemma nähnyt FB postauksiani.

Käytiin taas ihailemassa yhtä taideteosta Arabianrannassa. Näin lumessa se on tosi kaunis, mutta vähän paljas. Mielestäni siihen päälle sopisi pysyvästi kissa. Pylpyrät ovat siis metallia, ei mitään rantakiviä. Teos on nimeltään Taikakivet ja tekijä on Esa Vesmanen.


Taidekivien koristeena




Friiduamatööri otti pari tällaista akrobatiakuvaa, kun taiteilin hänen työpöytänsä ja sohvan käsinojan välimaastossa. No, friidu joutui itse menemään lattialle makaamaan, että sai nämä kuvat otettua. Siitä tuli tällainen pieni yhteinen jumppahetki ja friidu saikin päähänsä, että voisi elvyttää mökkikauden loputtua unohduksiin jääneen kotijumppansa ja opettaa minutkin jumppaamaan. Voi itku. Onneksi friidu saa joka kolmas minuutti päähänsä jotain älytöntä, mutta unohtaa ne samantien. Jos tässä nyt niin käy, että minun on alettava jollakin jumppamatolla notkumaan, postaan taatusti kuvia, jotta voitte arvioida, tarvitaanko täällä ammattiapua.


Pöydän ja sohvan välissä





















Katselen, kun friidu makaa lattialla selällään ja ottaa tätä kuvaa


Pysykää kanavalla!

T. Dali, tarpoja

6 kommenttia:

  1. Sä oot uskomattoman reipas broidi. Mä näyttelin palelevani ja mua kannettiin 3 kilometrin sylissä. Sit ne luovutti ja toi kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sillä tavallakin ulkoilla ja sitä varten se henkilökunta on, että hoitaa kuljetustehtäviä. T. Daliveli

      Poista
  2. Olet sinä vaan ihan höpsykkä, Dali! Ja ennakkoluuloton, kun hangessakin noin reippaasti tarvot. Etkä sä kyllä mitään jumppaa tarvitse, hankikävely on varmasti tehokas liikuntamuoto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsau Missin äiti! Joo, voimille se otti eikä näistä klipeistä näy, että yhden kerran pyysin friidun kantamaan hangesta pois, kun olin mennyt liian pitkälle enkä jaksanutkaan tulla itse takaisin. Onneks friidu tajuaa, milloin taksikyyti tarvitaan 😃 T. Dali, kuntoilija

      Poista
  3. Hei Dali,
    Tuo lumessa tarpominen tekee varmasti kovan nälän!Me oltiin Loppiaislomalla pohjoisessa,mutta ei päästy ulos ,kun siellä huristeli autoja joka nurkassa ja vielä koiriakin.Tuumittiin,että tuo matka sinänsä oli jo tarpeeksi.Me oltiin pari päivää kokonaan "mäkkäriannoksilla"eikä maltettu oikein maistella edes ahvenfileitä vaikka olisi ollut tarjolla.
    Kotona ollaan taas palattu lihaisiin eväisiin ja possunsydäntä väännetään,halulla!
    Oletko Dali maistanut sitä?
    Hyviä ilmoja ja reipasta menoa toivoo Lumiprinssit Laajiksesta

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, lumoavat prinssit, teidän reissusta. Kiinnostais kovasti, mitä se mäkkäriruoka on 😋. T. Dali, onko multa pimitetty jotain ravintoaineita?

    VastaaPoista