sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Dali kissa ei ymmärrä, mitä Sipilä ja Orpo lausuvat nyt Hesarissa

Tsau! Dali täällä

Ihmettelen tässä, miten tällainen fiksukaan kissa voi Suomen taloustilanteesta mitään ymmärtää saati sitten omaa tulevaisuuttaan suunnitella. Luettiin friiduamatöörin kanssa eilen ja tänään (kuten aina) Hesari ja meiltä meni kahvit friidulta ja kissaraksut minulta väärään kurkkuun. Kun Suomessa kaksi keskeistä päättäjää, pääministeri ja valtiovarainministeri antavat tällaisia lausuntoja, joutuu kissa pohtimaan, tuleeko sinne kuppiin tulevaisuudessa ruokaa ollenkaan. Kissana toivoisi, että pääministeri ja valtiovarainministeri olisivat sisäistäneet toimenkuvansa vähän laajemmin ja yhteistyökykyisemmin.

T. Dali, politiikkaa on seurattava vaikka äänioikeus kissalta puuttuukin (osaan toki naukua ja mouruta!)


HS26.11.2016 Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) mukaan hallitus voi joutua tekemään keväällä 1–2 miljardin euron lisäleikkaukset julkiseen talouteen. ”Sipilä tietää hyvin tarkkaan talouden luvut. Hän haluaa luoda uskoa ja toivoa. Minä katson asiaa julkisen talouden kestävyyden kannalta. Siellä ei näy, että käänne olisi tapahtunut.”

HS 27.11.2016 Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan Suomen ei tarvitse tehdä valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) kaavailemia uusia leikkauksia.

Sipilän mukaan Orpon tehtävä valtiovarainministerinä velvoittaa puhumaan mahdollisista uhkakuvista.

Politiikkaa seurattava yhtä tarkasti kuin ruokakupin sisältöä

2 kommenttia:

  1. Kassisella ja Sepolla ei ole käsitystä politiikasta, mutta henkilökunta sanoo, että noin lausuvan hallituksen saisi käyttää kissanruoan raaka-aineiksi. Tosin sittenkin ne varmaan aiheuttaisivat mahavaivoja.

    VastaaPoista
  2. Heh, ehkei nyt sentään kissanruokaan. Mutta meikäläistä kyllä huolestuttaa, mihin tämä maailma on menossa ja saako jatkossakin ruokaa. T. Dali

    VastaaPoista