maanantai 3. lokakuuta 2016

Friiduamatööri paniikissa...turhaa vouhotusta


 
 
 
Tsau, Dali täällä!


Olen järjestänyt amatööreille kauhunhetket tänään. Vilkaiskaa ensimmäistä blogitekstiäni, niin näette, miten keikun 5 senttiä kapealla metallikaiteella, josta on olohuoneen lattialle 3,5 metrin pudotus. Amatöörit asensivat kammottavan turvaverkkotekeleen siltä varalta, että horjahdan ja putoan kaiteelta, josta minua ei tietenkään saa mikään pysymään poissa. Homma toimikin kolme kuukautta ihan hyvin. En tosin ole pudonnut, vaikka pistäydyn lähes päivittäin kaiteella kuljeksimassa. Eilen keksin, että turvaverkko on täydellinen riippukeinu, johon voi mennä rauhassa nukkumaan, muuten vaan köllöttelemään ja peseytymään. Koska painan jo vähän yli 4 kg, verkko venyy mukavasti ja roikkuu vajaa kolmen metrin korkeudella olohuoneen lattiasta. Kieltämättä verkosta pois kömpiminen on hiukan haasteellista, mutta parin harjoittelun jälkeen se jo jotenkin sujuu. Aivan IHANA nukkumapaikka. Täältä näkee joka suuntaan hyvin, ainakin, jos vähän roikottaa päätään. Ja saa olla rauhassa.  Friiduamatööri juoksee ympäri huushollia paniikissa ja kuulin hänen antavan miesamatöörille toimeksiannon, että verkko on otettava heti pois ja kissalle tehtävä selväksi, että verkkoa ei enää ole. Suunnittelevat tekevänsä siitä saunomisen ajaksi irrotettavan verkkokeinun lauteiden yläpuolelle. Epäilen, että sellainen ei enää meikäläistä kiinnosta, koska se ei ole tarpeeksi korkealla – eikä sinne meno ole kiellettyä. Ihmettelen vaan, mitä turvajärjestelyjä amatöörit seuraavaksi keksivät kaiteeseen liittyen. Tosin miesamatööri on sitä mieltä, että nukkukoon turvaverkossa, kyllä se katti siinä riippukeinussa hyvin pysyy ja näköjään osaa tulla pois sieltä. Järkipuhetta, sanon minä. Kollit vetää aina yhtä köyttä.
 
 
T. Dali, trapetsitaiteilija sielultaan


 
 
 
 


13 kommenttia:

  1. Ei ole totta, Dali!!! Tuo on vaarallista, älä tee noin! Nyt vaadit amatööreiltä erilaisia luvallisia kiipeilytasoja ja -puita kotiinne. Mutta tuollainen huimailu on hirmuisen näköistä! T. Tete ps. Missi kysyy, saako sekin tulla kokeilemaan?! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luvallisia kiipeilytelineitä on kyllä ja joulukuussa on luvattu lisää, mutta kuka niistä on kiinnostunut. Höh. Vain kielletty kelpaa, Tuu Missi tänne vaan, verkko kuulemma kestää - ja vinkkaa palvelijallesi, että nimenomaan tämän episblogin lukijalistalle kannattaa liittyä (sininen nappi oikeassa reunassa,pitää ensiksi mennä nettiversioon, että näkee sen).

      Poista
  2. Joo, ollaan me lukijoita,mutta mamin nimellä. T. Urbaanit citykissat Missi ja Tete

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ai joo, niinpä oottekin. Amatöörin ikänäkö...

    VastaaPoista
  5. Moi! Onpas Dalilla pelottavan näköistä trapetsitaiteilua korkealla! Onneksi taitaa olla taitavampi kissa kuin mitä palvelijat uskovatkaan��Dali on kyllä rohkea kissa: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsau Niina ja Nelly! Olen todellinen hurjapää. Verkkoa poistetaan parhaillaan, koska olin jo tippua siitä. T. Dali (friiduamatööri alkaa olla epätoivoinen kaideongelman kanssa)

      Poista
  6. Voi ei...voiko alapuolelle laittaa jonkun patjan.. Tosi vaikeeta varmasti miettiä miten saa turvallisen. Vai onko mitään millä saisi karkotettua ettei mene kaiteelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän hankalaa, kun alapuolella oviaukoista pitäisi päästä kulkemaan. Päät puhki on mietitty. Onneksi Dalin kävely on vakaampaa nyt kuin ihan pentuna, mutta silti...

      Poista
  7. Wäinö & Wiljo & Walentino4. lokakuuta 2016 klo 11.55

    No Waude, huippua saada seurata elämääsi myös näin blogisi kautta. Koeta olla varovainen ja kyllähän tollasessa verkkokeinussa on varmaan mukava köllötellä mutta jos sä jäät siihen kiinni niin huhhuh.. Hyvä että poistivat vaarallisen verkon. Kunnon kiipelypuuta vaan tilalle pitkin seiniä niin saat samalla niitä makoilupaikkoja (y)
    terkuin; Trio Ween pojat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kuulemma on makoilupaikkoja, mutta mun mielestä niissä on se vika, että niihin SAA mennä. T. Dali, tylsää, jos on sallittua

      Poista
  8. Vautsi mikä rimpuiluteline sulle oli rakennettu!! Ja mitä enempi ihmiset stressaa ni sitä enempi sua rupee kiinnostaan tuo paikka? Meillä ois vähän vastaavanlainen paikka tollaselle verkolle, mutta eipä oo näkyny (me kuikuillaan nätisti vaan kaiteiden välistä alas). Onko sulle harkittu tohon seinälle jotain yksinkertaista hyllytasoa vaikkapa, jos kerran kaiteen päällä ei sais olla? Samoille kohdille siis missä toi trapetsi nyt on.. Jos siis aiot sitten isonakin mahtua noista väleistä kulkemaan. Jos oot yhtä ketterä ku Alfred (eli ku kivi) ni sanosin että usko kerranki amatööriä eläkä enää hypi kaiteen päälle, ettet vain tömähä maahan!
    T. Mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amatöörit laittoivat sohvan siihen kaiteen eteen ja aika usein kävelen vaan sen sohvan selkänojalla, mutta välillä kyllä pitää tehdä parit tasapainoharjoitukset kaiteellakin. Hyllytasoa voisi tosiaan ajatella kaiteen alaosaan. Kiitos vinkistä, Mimmi.

      Poista