lauantai 31. joulukuuta 2016

Tsau! Dali täällä.

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuosi vaihtuu ja on aika koota loppumassa olevan vuoden highlightit, joista tietysti aivan kaikista tärkein oli se päivä, milloin synnyin eli 6.3.2016. Virallinen nimeni on Coventry's Petrus ja Vanhempani ovat Coventry's Lily-Rose ja Coventry's Gawayne. Kuvan on syntymäpäivänä ottanut kasvattaja Satu Petäjä.
Me suklaat ollaan keskellä. Olisinkohan minä tuo vasemmanpuoleinen ja isoveli Patrick oikealla? Primrose ja Pumpuli on systereitä.
No, sitten seuraava tärkeä tapahtuma oli, kun muutin kesäkuussa (2.6.) Mansesta Hesaan amatöörien huusholliin ja siitä se show vasta alkoikin, kun jouduin kouluttamaan niitä A:sta Ö:hön.

Aika nopeasti hiffasin, että niillä on sellainen kiva kaide, jonka päällä saatoin keikkua 3,5 metrin korkeudessa.

Kuva otettu 3.6., kun olin ollut jo yhden päivän uudessa kodissa. Tässä annan ensimmäisiä käskyjä.

Meni vain viikko perehtyä paikkoihin ja täällä sitä sitten keikutaan!
Olen muuttoni jälkeen oppinut mm. autossa matkustamisen, häkissä matkustamisen ja kantorepussa kulkemisen, mökkeilyn, ulkotarhan, pellettivessan, valjasulkoilun kaikissa keleissä, puihin kiipeämisen, lintujen jahtaamisen, veden juomisen hanasta, turkkini imuroinnin ja harjaamisen ja hampaiden harjauksen (vaihtelevasti). Kynnet annan leikata, jos en ole kauhean villillä päällä. Amatöörit ymmärtävät puhettani jo aika hyvin. Ainakin nämä käskyt menee jakeluun: nouskaa NYT ylös, haluan parempaa ruokaa, leikitään, haluan ulos, pelletit eivät ole laatikossa oikeassa järjestyksessä, laserhiiri esiin. Yhtä asiaa vain en ole oppinut ja se on uusi kiipeilypuu, johon en mene.

Heinäkuussa mökkiulkoilujen tai kaupungissa puistoulkoilujen seurauksena minulla ja friiduamatöörillä oli punkit kiinni ja friidu sai omastaan borrelioosin ja jättiläismäisen antibioottikuurin.

Syyskuussa eläinlääkäri leikkasi tavaraa pois hännän alta. Syyskuussa olin myös ensimmäistä kertaa hoidossa kaksi viikkoa ja lokakuussa taas uudestaan. Hyvin meni, mutta kotiin oli kiva päästä. Syksyllä minulle alettiin antaa ruuaksi broilerinsydämiä ja possunsuikaleita märkä- ja kuivaruuan ohella. Olenkin kasvanut melkoiseksi kolliksi. Paino on jo 4,8 kg ja nykyisin syön hyvällä ruokahalulla, kun friidu on vihdoinkin tajunnut, mitä Zooplussasta tilattua ruokaa minulle ei ainakaan kannata yrittää syöttää. Marras- ja joulukuussa ollaan oltu kotona ja käyty vain pari kertaa päiväseltään mökillä.

Olen päässyt hoidossaolojaksoja ja muutamaa yksittäistä päivää lukuunottamatta joka päivä ulos valjaissa. Alan siinä yhdeksän maissa joka aamu naukua ulos. Friidu yrittää selittää, että naukumalla sinne ei pääse, mutta olenpahan päässyt! Pärjään jo suht hyvin, kun koiria kulkee läheltä.


Minulla on omat Facebook sivut @dalithesurrealcat. FB:ssä on kivoja kissakavereita, kuten Patrick -broidi, Sulo, Ile, Elmeri ja Veeti, jonka jouluvideo oli hervoton. Sääli, että sitä ei pysty täällä näyttämään. Viime aikojen postauksista Facebookissa (kissojen hammasongelmat ja niistä aiheutuneet jättiläismäiset hammaslääkärilaskut) friiduamatööri on tajunnut, että minun hampaat pitää harjata jatkossakin päivittäin ja lisäksi ikenien kunto tarkastaa säännöllisesti. Sepä vasta mukavaa, sanon minä.😀

Tässä vielä pieni klippi uudesta päivittäisestä harrastuksestani.


Ja sokerina pohjalla. Patrick -veljeni tuli kylään tänään. Tapaaminen sujui mallikkaasti, vaikka ihan lähikontaktia ei otettukaan. Viimeksi on tavattu Coventry's kissalassa keväällä.

Isobroidi Patrick ja minä


Toivotan kaikille kissoille Leppoisaa Tulevaa Vuotta 2017 eli käytännössä herkullista ruokaa, kivoja leluja, paljon seikkailuja, terveyttä ja ehjiä hampaita. Kissojen henkilökunnille myös Hyvää Vuotta 2017!

T. Dali, pysykää kanavalla





2 kommenttia:

  1. Oli mahtavaa nähdä ja testata sun iso kiipeilypuu. Ootko kiivenny ylähyllylle? Tsemppiä vaan, sieltä on hyvä tarkkailla amatöörien puuhia. Meillä onkin kohta 10 kk synttärit. Ei enää mitään vauvoja. Varo, ettet saa mitään sähköiskua siitä sun kirsikkapuustasi��pikaisiin näkemisiin broidi�� p.s. mun mami käski kiittää sun mamia hienoista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsau Sir Patrick. Ei kuulemma tuu sähköiskuja, mutta en saa silti syödä niitä kukkia. Friidu on tyytyväinen, että kuvat kelpas ja otetaan ens kerralla lisää. T. Dallura

      Poista