perjantai 23. joulukuuta 2016

Ensimmäinen toisenlainen joulu

Tsau! Dali täällä. Leppoisaa Joulua kaikki kissat ja teidän henkilöstönne!

Tästä kuvasta tykättiin eniten FB sivuillani (@dalithesurrealcat). Kiitos tykkääjille.

Tämä on minun ensimmäinen jouluni ja pahoin pelkään, että en saa täällä amatöörien huushollissa mitään käsitystä koko joulusta. Nämä kun eivät ole mitään jouluihmisiä. Ei tule joulukuusta eikä joulukoristeita. Friiduamatööri ei tykkää kotonaan joulunpunaisesta väristä  eikä joulukoristeista. Lisäksi hän on niin siisteysintoilija, että variseva kuusi on kauhistus. Eivät kuulemma tänäkään jouluna syö jouluruokia lanttulaatikkoa lukuunottamatta. Laittavat mieluummin muuta ruokaa. Minulle on kuitenkin luvassa tavanomaista parempia herkkuja. Odotan saavani ainakin katkarapuja.

Joululahjoja nämä amatöörit eivät ole ostaneet toisilleen koskaan, koska kumpikin haluaa ostaa vähät tarvitsemansa kamat harkiten ja ihan itse. He eivät ylipäätään osta joululahjoja ystävilleen ja tuttavilleen, koska tarpeettomien tavaroiden antaminen ihmisille, jotka jo hukkuvat tavaroihin, ei taida tuoda jouluiloa - niinpä he itsekään eivät enää saa lahjatavaroita, jotka jouduttaisiin joulun jälkeen myymään kirppiksellä. Joidenkin ystävien kanssa he menevät  joulun alla syömään jouluruokia ja vaihtamaan kuulumisia. Tavaroiden ostamisen sijaan amatöörit laittavat rahaa parin erityiskohteen lisäksi Pelastusarmeijan joulupataan, koska heillä on se käsitys, että rahoista iso osa menee ei hallintokuluihin vaan todelliseen tarpeeseen ja kotimaan avun tarvitsijoille.

Taiteesta kiinnostuneena kissana katselin tässä yksi ilta amatöörien kanssa Teemalta taideohjelmaa Mona Lisan arvoitus. Siinä yritettiin todistaa, että Leonardo olisi maalannut useita versioita Mona Lisasta. Aika mielenkiintoista. No, myönnetään, katsoin myös yhtä luonto-ohjelmaa, jossa oli kotkia ja variksia.




Ja sitten se vatsatauti. Jouduin käymään alkuviikolla neljä kertaa laatikolla parin tunnin sisällä, vatsa ihan sekaisin. Friidu väittää, että sain jotain pöpöjä, kun kaivoin rannassa kaislikosta vanhan linnunpesän esille ennen kuin friidu ehti estää. En usko. Vatsatauti on pikemminkin tullut siitä, että minulle ei anneta tarpeeksi possunsuikaleita, mitä söisin rajattomat määrät. Vatsa on nyt parempi, mutta ei vielä ihan normaali. Friidu vaanii kuin haukka vessassakäyntejäni. Rasittavaa. Minut huijataan koko ajan juomaan vettä, kun se on kuulemma vatsatautiselle välttämätöntä. Friidu teki köyhän kissan robofisut ja siinä sohiessani vartin verran tulin juoneeksi aika paljon vettä. Oheisesta pikku klipistä näette, mistä on kyse. Kuulin, että friidu on tilannut jostakin Wishistä oikeat robofisut, mutta kestää kuukauden ennen kuin ne tulee.



Kiipeilypuun statuksessa ei muutosta. Siihen laitettiin joulukoristeita siinä toivossa, että kiinnostuisin. Ei kiinnosta!

Yhtenä päivänä täälläkin oli maa valkoinen. Tykkään lumesta. Alla klipit koiran kohtaamisesta ja jäisellä rannalla seikkailusta.



Eipä tässä tällä erää muuta kuin Hyvää Joulua Hyvät Kissat. Älkää syökö joulukukkia eikä lahjapapereita, ne eivät ole terveellisiä. Lahjanarujen nielemistäkään en suosittele. FB:ssä olen jo nauranut monta kuusen kaatumista, jatkakaa samaan malliin, niin minäkin joulukuusta vailla oleva saan iloita.

T. Dali, tonttukissa


8 kommenttia:

  1. Hyvää joulua sinullekin, Dali! Aika huvittava tuo sun robokala, meillä oli kesällä pilli toimittamassa samaa virkaa. Vesi on kivaa, kunhan pää ei kastu! T.Mimmi ja me muut

    VastaaPoista
  2. Hyvää Joulua Mimmi, Alfred ja kotiväki. Mua ei haittaa, vaikka pääkin kastuu. T. Dali, vesipeto

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua Dali, taiteellinen tonttukissa. Se Mona-Lisa oli munkin mielestä hyvä ohjelma, tosin tuo Mummikissa hätisteli mua koko ajan pois telkkarin edestä...kummallista, enhän olisi muuten nähnyt koko ohjelmaa.
    Tuo sun häntäsi on muuten tosi komea pörhöllään - kannattaakin pörhistellä koirien lähellä.
    Kivaa, kun saat katkiksia jouluherkuksi. Mun herkkua on kinkku - osaan kietoa tuon Mummikissan niin tassujjeni ympärille, että kinkkua saa helposti, kun vähän kiehnää ja katsoo anovasti silmiin.
    Terveisin Nemi, The Black Beaty & Mummikissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Joulua Nemi ja Mummikissa. Kiva kuulla kuulumisia. Muista, että kinkku on suolaista eikä siks kannata kerjätä sitä liikaa. T. Dali, ravitsemusasiantuntija

      Poista
    2. Aivan...tuo Mummikissa tiedostaa harmillisen hyvin tuon suola-jutun ja muutkin kissoille epäterveelliset jutut. Mutta kun se kinkku on NIIN hyvää, huoh... Onneksi sain joululahjaksi tutulta koiralta (hmm...harvinaisen fiksu noin koiraksi) ihanaa lohimoussea, nam.
      Hyvää joulun jatkoa !
      T. Nemi-neiti

      Poista
    3. Ai, en olekaan koskaan syönyt lohimoussea. Pitääpä kokeilla. Kinkkuakaan ei ole tullut syötyä. Hyvää Uutta Vuotta, Nemi! T. Dali, kiva, kun pimut kommentoi 😊

      Poista
  4. Dali, niin kovin reipas ja rohkea ulkoilija! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsau Anni. Kiitos vaan kannustuksesta. Olen tosiaan innokas valjasulkoilija ja kohta noi koirat pelkää mua eikä päinvastoin. T. Dali, peloton.

      Poista