Näytetään tekstit, joissa on tunniste suihku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suihku. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. joulukuuta 2016

Ensimmäinen toisenlainen joulu

Tsau! Dali täällä. Leppoisaa Joulua kaikki kissat ja teidän henkilöstönne!

Tästä kuvasta tykättiin eniten FB sivuillani (@dalithesurrealcat). Kiitos tykkääjille.

Tämä on minun ensimmäinen jouluni ja pahoin pelkään, että en saa täällä amatöörien huushollissa mitään käsitystä koko joulusta. Nämä kun eivät ole mitään jouluihmisiä. Ei tule joulukuusta eikä joulukoristeita. Friiduamatööri ei tykkää kotonaan joulunpunaisesta väristä  eikä joulukoristeista. Lisäksi hän on niin siisteysintoilija, että variseva kuusi on kauhistus. Eivät kuulemma tänäkään jouluna syö jouluruokia lanttulaatikkoa lukuunottamatta. Laittavat mieluummin muuta ruokaa. Minulle on kuitenkin luvassa tavanomaista parempia herkkuja. Odotan saavani ainakin katkarapuja.

Joululahjoja nämä amatöörit eivät ole ostaneet toisilleen koskaan, koska kumpikin haluaa ostaa vähät tarvitsemansa kamat harkiten ja ihan itse. He eivät ylipäätään osta joululahjoja ystävilleen ja tuttavilleen, koska tarpeettomien tavaroiden antaminen ihmisille, jotka jo hukkuvat tavaroihin, ei taida tuoda jouluiloa - niinpä he itsekään eivät enää saa lahjatavaroita, jotka jouduttaisiin joulun jälkeen myymään kirppiksellä. Joidenkin ystävien kanssa he menevät  joulun alla syömään jouluruokia ja vaihtamaan kuulumisia. Tavaroiden ostamisen sijaan amatöörit laittavat rahaa parin erityiskohteen lisäksi Pelastusarmeijan joulupataan, koska heillä on se käsitys, että rahoista iso osa menee ei hallintokuluihin vaan todelliseen tarpeeseen ja kotimaan avun tarvitsijoille.

Taiteesta kiinnostuneena kissana katselin tässä yksi ilta amatöörien kanssa Teemalta taideohjelmaa Mona Lisan arvoitus. Siinä yritettiin todistaa, että Leonardo olisi maalannut useita versioita Mona Lisasta. Aika mielenkiintoista. No, myönnetään, katsoin myös yhtä luonto-ohjelmaa, jossa oli kotkia ja variksia.




Ja sitten se vatsatauti. Jouduin käymään alkuviikolla neljä kertaa laatikolla parin tunnin sisällä, vatsa ihan sekaisin. Friidu väittää, että sain jotain pöpöjä, kun kaivoin rannassa kaislikosta vanhan linnunpesän esille ennen kuin friidu ehti estää. En usko. Vatsatauti on pikemminkin tullut siitä, että minulle ei anneta tarpeeksi possunsuikaleita, mitä söisin rajattomat määrät. Vatsa on nyt parempi, mutta ei vielä ihan normaali. Friidu vaanii kuin haukka vessassakäyntejäni. Rasittavaa. Minut huijataan koko ajan juomaan vettä, kun se on kuulemma vatsatautiselle välttämätöntä. Friidu teki köyhän kissan robofisut ja siinä sohiessani vartin verran tulin juoneeksi aika paljon vettä. Oheisesta pikku klipistä näette, mistä on kyse. Kuulin, että friidu on tilannut jostakin Wishistä oikeat robofisut, mutta kestää kuukauden ennen kuin ne tulee.



Kiipeilypuun statuksessa ei muutosta. Siihen laitettiin joulukoristeita siinä toivossa, että kiinnostuisin. Ei kiinnosta!

Yhtenä päivänä täälläkin oli maa valkoinen. Tykkään lumesta. Alla klipit koiran kohtaamisesta ja jäisellä rannalla seikkailusta.



Eipä tässä tällä erää muuta kuin Hyvää Joulua Hyvät Kissat. Älkää syökö joulukukkia eikä lahjapapereita, ne eivät ole terveellisiä. Lahjanarujen nielemistäkään en suosittele. FB:ssä olen jo nauranut monta kuusen kaatumista, jatkakaa samaan malliin, niin minäkin joulukuusta vailla oleva saan iloita.

T. Dali, tonttukissa


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tulipa ulkoiltua! Upea pakkassää.

Alkumatka repussa
 Tsau! Dali täällä.

Olipa rapsakka ulkoilu tänään aamupäivällä. Ensiksi vietiin repussa miesamatöörin selässä vähän matkaa ennen kuin pääsin omin jaloin tassuttelemaan jäisessä maassa. Upea keli, mutta aika kylmä (miinus 9 astetta). Rannassa oli tosi hienoa. Friiduamatööri haluaa ihan väkisin tämän kuvan jäisistä kaisloista mukaan, vaikka periaate on, että vain minä esiinnyn joka kuvassa.
Jäiset kaislat, minä puutun kuvasta.
Ulkoiltiin siellä sun täällä ja välillä minua kannettiin, kun en suostunut kävelemään haluttuun suuntaan.

Pieni neuvottelu, mihin suuntaan mennään.
Sitten tulikin kiva yllätys. Vastaan tuli alueella asuva naishenkilö, joka tiedusteli, olenko Dali. Kertoi lukeneensa blogiani ja heti tunnistaneensa minut. Olen siis kuuluisa! Mukavan naisen kotiin muuttaa kuulemma pian kissa. Tarhan kohdalla lapset ryntäsivät katsomaan minua ja kun lähdettiin jatkamaan matkaa, yhdeltä taaperolta pääsi itku.

Alan tosiaan kyllästyä Arabianrannan kottaraisiin ja tintteihin, kun en kerran saa ottaa niitä kiinni. Näyttää siltä, että ne vain kiusaavat minua, vaikka vaanin niitä ja pidän vaarallista ja uhkaavaa jäkätystä. Nytkin iso parvi lintuja oikein kokoontumalla kokoontui siihen puuhun, minkä alla jäkätin. Toissapäivänä yksi kottarainen kakkasi hännälleni, kun olin suorittamassa hurjaa vaanimistehtävää puun alla.

Lintuja ilmestyi koko ajan lisää oksille...
Sitten jo tavaksi tullut opastettu taidekierros. Tällä kertaa Chiaki Kobinatan musta graniittiveistos, joka viittaa Suomen maanpinnan muotoihin. En tykännyt. Liian liukas pinta kissalle.
























Ja lopulta monien vaiheiden jälkeen palattiin omalle pihalle. En yleensä suostu vapaaehtoisesti tulemaan ulkoa sisälle eli haraan vastaan. Olen keksinyt sellaisen kliffan jutun, että kun friiduamatööri lopulta nostaa minut syliin ja kantaa kohti ulko-ovea, kiipeän hänen niskaansa ja vapaamatkustan loppumatkan siellä kunnes kotiovi aukeaa.
Hissillä ylös punaposkisen friidun niskassa  :)
Sen verran rankka pakkaslenkki tehtiin tällä kertaa, että söin ensiksi kuin susi ja sitten retkahdin rakkaaseen lavuaariin, jossa nukuin kuusi tuntia - aina ilta seitsemään asti. Amatöörit kävivät välillä katsomassa, olenko hengissä.

Nukuin tässä yli kuusi tuntia!
Mukavaa alkavaa viikkoa ja itsenäisyyspäivän juhlintaa. Friidu aikoo katsoa kanssani linnan juhlat. Palataan niihin sitten täällä blogissa tarkemmin. Pysykää linjalla.

T. Dali, itsenäisyyspäivänä täytän 9 kk (4,7 kg)

perjantai 25. marraskuuta 2016

Kylppäri ja vessa - ensisijaisesti minun reviiriäni

Tsau! Dali täällä.

Riehakasta tai hyggeilypainotteista viikonloppua kissakamuille henkilöstöineen ja kaikille muillekin. Teema tällä kertaa: kylppärin ja vessan valtaus. Olisi kiva kuulla kommenteissa, onko teillä, hyvät kissakamut, samantapaista meininkiä.

Kilpailemme friiduamatöörin kanssa yläkerran pienestä vessasta, koska se on minun nukkumapaikkani ja joka tapauksessa olen siellä aina friidun seurana. Friidu tuskailee, koska joutuu kuivaamaan lavuaarin joka käytön jälkeen, jotta en kastele tassujani siinä ja sen jälkeen juokse ympäri kämppää märillä tassuilla. Minä tietysti tungen lavuaariin joka kerta, kun hana avataan. Friidu on joutunut korjaamaan kaikki tarvikkeensa vessan tasolta, koska ne eivät enää mahdu siihen. Minä kun makoilen koko pituudeltani katselemassa, kun friidu laittaa hiuksiaan ja meikkiä naamaan.

Friidun purtiloille ei ole enää tilaa...

Friidun hius tipahti kihartimesta otsalleni

Juon yleensä aamuisin hanasta vettä (alla videoklipissä näyte).


Yövyn lavuaarissa tuonne kolmeen, neljään aamuyöllä, jonka jälkeen siirryn makkariin nukkumaan ja valmistelemaan henkilöstön herättämistä klo 7-7:30. Minulla on ainakin 20 nukkumapaikkaa, mutta lavuaari on paras.

Nukun tässä joka yö ja välillä päikkäritkin
Kun friidu menee suihkuun, seuraan lasisärmin takaa ja sohin vettä. Minut joudutaan kuivaamaan kauttaaltaan aina ennen kuin pääsen suihkutilasta ulos.

Tämä on jo vanha kuva tarkkailupaikastani suihkussa

Seuraavissa kuvissa on yksityiskohtainen opastus, millä kaikilla tavoilla (miesamatöörin käytössä olevan) kylppärin suihkun voi blokata. Minut tosin siirretään pois tieltä oven ulkopuolelle naukumaan.

Nurkanvaltaus, hännän ja jalkojen asento tärkeä

Kaarimalli suihkutilan blokkaukseen

Tästä asennosta on hyvä ottaa jaloilla kiihdytys, jos tulee kiire poistua paikalta

Ja tietysti, jos vessan kansi jää auki, molskahdan hetkessä pyttyyn. Olen jo kaksi kertaa tipahtanut vessanpyttyyn - ne ainoat kerrat, kun kansi on unohtunut auki. Niistä noloista tilanteista ei onneksi ole kuvia.

Olen päässyt käymään päiväkeikalle mökillä ja joka päivä ollaan oltu friidun kanssa valjasulkoilemassa. Lintuja on bongattu ja koiria, joihin alan vähän jo tottua (ainakin itseäni pienempiin).

Vedessä kilisee jäähileitä!

Etsi kuvasta kissa... tässä meidän kaupunkiulkoiluamme
Ja sitten lopuksi vielä viikonlopun kunniaksi herkkukuvia. Slurp! Amatöörit hakevat minulle broilerinsydämiä Hakaniemen Hallista.

NAM, NAM!

Hovihankkijat

Viettäkääpä oikein leppoisa viikonloppu! Odottelen kommenttejanne ja runsaasti hyviä vinkkejä kylppäritoimintaan.

T. Dali, monialainen vesipeto