torstai 8. kesäkuuta 2017

Tsau katit ja muu jengi, Dali täällä!

Ollaan mökillä ja vettä sataa kaatamalla. Olen silti koko ajan ulkotarhassa. Eilen oli liian kuuma, vaikka tuuli melkein myrskylukemissa. Lenkkeilyt meni lepäilyksi ja friidu kyllästyi odottelemaan taluttimen päässä. Mutisi jotain, että sama kai se on, makoileeko kissa ulkotarhassa vai tarhan vieressä ja valjasreissu loppui siihen. Olin sentään saalistanut sudenkorennon ja leikkinyt sen kanssa vähän kuumuudesta huolimatta. Tänään aamulla oli sopivan viileää ja olenkin viilettänyt pitkin mökkiä ja tarhaa niin kovaa kuin pystyn ja läkähdyksiin asti. Sitten keksin nastan sadepäiväleikin, jossa miesamatööri nostaa hiiren raapimatolpan telineelle ja minä pudotan sen alas. Tämä otos on otettu noin 20 pudotus-noston jälkeen.



Oltiin stadissa melkein viikko, kun amatööreillä oli kaikenlaista menoa. Työnsin joka päivä kuljetushäkin portaiden alta keskelle lattiaa, kun ajattelin, että nuo hidasälyiset eivät ymmärrä, että kesällä olisi tarkoitus olla mökillä. Keskiviikkoaamuna tuli mies työkalupakin kanssa ja asensi parvekkeen oveen ulkopuolellekin kahvan, jolla oven saa auki ja kiinni. Jouduin siksi aikaa valjaisiin ja tutkin miehen työkalupakin ja työsuorituksen tarkkaan.


Eikö sinne maalle jo vihdoin päästä? En jaksa odottaa.
 Stadissa on lenkkeilty ja pakoiltu rastaita ja tehty julkkiskoiran kanssa tuttavuutta. Tykkään olla rantakivillä lintuja kyttäämässä ja plutaan veteen melkein joka päivä.


Tässä kuvassa olen taas vaihteeksi salainen agentti -tehtävässä vaanimassa varista.

Varis ei huomaa olevansa erityistarkkailussa epäiltynä pikkulintujen kiusaamisesta
Mulle laitettiin taas se punkilitku niskaan. En pysty kertomaan friidulle, millaisia tuntemuksia se aiheuttaa, mutta friidu tajuaa, että se tuntuu kurjalta ainakin tunnin verran, koska luimutan matalana pitkin seinänvierustoja enkä anna koskea. Sitten se menee ohi. Pakko kuulemma laittaa, kun minua ei pysty pitämään poissa ruohikosta.

Luonnon orvokit ovat kauniita
Mökillä on biovessan vieressä orvokkipenkki, ihan luomua siis. Tosi nätti. Friidu ei oikein ole kukkaihmisiä, mutta näistä orvokeista se tykkää.

Olen syönyt viime aikoin tosi hyvällä ruokahalulla ja paino on palanut 5,5 kg lukemiin, kun keväällä hävisi 200 grammaa. Friidun mielestä brittikissoille erityisen tyypillinen vatsapussi roikkuu minulla jo maahan asti. Eikä roiku. Kattokaa itse tästä kuvasta ja on siinä ainakin puoli senttiä välissä. Olen närkästynyt, koska mulla kuuluu olla vatsareppu. Eikö olekin hienot värit tässä kuvassa, ainakin mun silmät? Kattokaa niitä eikä vatsanalustaa.

Ei kai mun vatsa vaan roiku liikaa?

Seuraan kaikenlaisia kissaryhmiä FB:ssä. Brittikissat -omistajille sivut ovat tosi hyvät. Postaan sinne usein ja minulla on siellä paljon  kamuja, joista yhden Veetin kanssa heitetään jatkuvaa, tosi älykästä ja filosofista läppää hyvässä hengessä. Nyt seuraan, kun Tyyppi niminen isokorvakissa on muuttanut uuteen kotiin. Tyyppi ja sen kotona oleva britti Ile ovat hauskoja, vaikka Tyyppi onkin ihan pikkusintti. Käykää kurkkaamassa Tyyppi Kisu @tyyppikisu. Katsokaa myös ihanat @brittipojat Wäinö &Wiljo & Walentino, upeat kissat ja hienoja kuvia. Mun broidin Patrickin elämää seuraan myös tosi tarkkaan ja Syöppö-Sulon ja Leon -enon neuvoja kuuntelen. Pimut Missu ja Tete ja etenkin Siru ovat huippuja. Sohvi, Kassu, Elmeri... ja vaikka ketä. Kivaa, kun on kamuja.

Toivottavasti sade lakkaa ja pääsen ulos valjastelemaan. Amatöörit pitävät lepo- ja lukupäivää täällä mökillä ja tykkään, kun ovat koko ajan mun kanssa.

Mukavaa ja kesäistä viikonloppua!
T. Dali

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti