Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. marraskuuta 2018

Kuuraa maassa ja poseerausta joulukuviin

Tsau kamulit! Dali täällä pitkästä aikaa.

Tuli sitten talvikelit. Kuuraa maassa ja pakkasta. Tykkään ihan hirveästi ja ryntäilen energisenä tuolla rannassa niin, että friidu on välillä helisemässä taluttimen päässä. Ainoa huono puoli on, että joutui siirtymään sisävessan käyttöön, kun maa on jäässä eikä mun tarvitsemia syviä kaivantoja voi enää tehdä. Olen 80% asioinut ulkohuussissa, kun se on niin kivaa. Friidun mielestä matkin jonkin sortin napoleonkompleksin vallassa täkäläisiä koiria, kun odotan aamulla oven edessä ulosmenoa ja ryntään sitten heti tarpeilleni. Friidu naureskelee, että kohta kai alan haukkua räkyttää. No, eräät nimeltä mainitsemattomat ovat asuntosäästäjiä eli matkustelevat koko ajan ja mä oon laatikkosäästäjä.

Otettiin muutama kuurakuva ja video. Niin superkaunista.


Friidun mielestä oon tässä kertakaikkiaan suloinen talvikissa

Tätä kuvaa on tuunattu (toisin kuin edellistä ja seuraavaa) vähän vanhanajan sävyihin.
Kattokaa, mitkä värit! Tuosta ojasta olen saalistanut myyriä.
Seuraavalla videolla taivaasta sataa mun päälle kultahippuja. Tämän pitäisi erityisesti kiinnostaa yhtä upeaa mun kamua Ridge Risto -brittiä, jonka eurooppalaiset hulivilisysterit ovat nimeltään Kultahippu ja Ipana. Ristonkin päälle kuulemma rojahtaa Kultahippu aika ajoin.


Tänään aamulla mun rantakivet ja myyränkolot olivat muuttuneet vitivalkoisiksi ja tosi liukkaiksi. Friidulla on Motonetista ostetut, kunnolla nastoitetut ponttoonikengät jalassa ja ketterästi se näytti juoksevan liukkailla kivillä mun perässä. Mullahan on liukuesteet omasta takaa.


On talvikeli niin mahtavaa, vaikka lunta ei vielä olekaan. Friidukin viihtyy nyt tosi hyvin ulkona ja ollaan oltu joka aamu melkein 1,5 tuntia ulkona ja friidu on tehnyt sen jälkeen vielä kunnon kävelylenkin. Miesamatööri on jossakin kuumuudessa sukeltelureissun loppuja viettämässä ja menettää tämän kaiken upeuden. Me ollaan friidun kanssa viileiden kelien tyyppejä. Tässä on vaan se ongelma, että noiden jäisten kivien välissä ei enää myyrät rapise.



Viime viikolla yks mun Kipa-fani kävi tuomassa kissanäyttelyssä jaetun, friidun himoitseman brittikissaesitteen. Esitteessä on mun kuva myös. Kröhöm. Ei hassumpi juttu. Friidu on tohkeissaan, kun sen ottama kuva kelpasi esitteeseen. Ei sitten ymmärrä, että esitteeseen pääsy johtui minun eikä kuvan upeudesta. Mun broidin Patrickin söpö pikkuveli Rico on esitteen kannessa. No, anyway, se fani on Ridgen (8 kg jätti!), Ipanan ja Kultahipun ihmismamma ja ihan tosi hyvä tyyppi. Näytin sille kaikenlaisia temppuja, kiipeilypuut ja lavuaariin ahtautumisen ja pussailin sitä. Fani otti musta tällaisen videon, kun esittelin, miten voitan hurjassa taistelussa rikkaimurin.


Tässä on surkea valokuva hienosta Suomen Brittikissa ry:n esitteen toisesta puolesta.

Mä oon tossa alhaalla lojumassa. 
Kun eilen oli hyvä auringonvalo, friidu yritti ottaa kuvia joulukuvien tuunausta silmälläpitäen. Tässä yksi esimerkki, joka mun mielestä on todella upea ja onnistunut. En ymmärrä, miksi friidu mutisi, että kuvaukset uusitaan sitten, kun opin olemaan vähän enemmän joulutunnelmissa 😂😂😂.

Mitä mieltä olette kamut, voiko tästä superonnistuneesta poseerauksesta tehdä joulukortin? Käykää kertomassa mielipiteenne mun FB -sivuilla @dalithesurrealcat.

Mä vähän siirsin ton rusetin paikkaa...näkyy paremmin mun leuan alta.

Mukavaa marraskuun loppua ja kohtahan se jouluhössöttely alkaa. Minulla lensi jo yksi joulukalenteri roskiin, kun meni vatsa ihan sekaisin ensimmäisen luukun herkusta. Friidu fiksuna testasi sen jo nyt. Zooplussan kalentereita ei enää saa, joten uusi kalenteri hankittiin M&M:stä.

T. Dali

torstai 15. joulukuuta 2016

Tsau! Dali täällä

Jos tykkäät, voit käydä peukuttamassa
Nyt olis aika tärkeä juttu. Nimittäin pitäisi voittaa tuo Royal Caninin kilpailu, että saisi vuoden safkat tai edes kuukauden safkat, koska amatöörit eivät anna mun saalistaa lintuja eikä hiiriä. Tiedossa on nälkävuosi ellei voittoa tule. Osallistuin kisaan tällä kuvalla ja jos tykkäätte, käykää äänestämässä. Yhden äänen per päivä saa antaa. RC:n sivut ovat aika kelvottomat, koska mun kuvaa joutuu etsimään satojen kuvien joukosta. Se on aika loppupäässä. Näyttäisi siltä (ei ole varmaa), että menemällä minun FB -sivuilla (@dalithesurrealcat) olevasta linkistä , kuvani tulee heti esille ja sitä voi peukuttaa siinä.

http://www.kissanvuosi.fi/kuvakisa/?kuva=491



Dali, the Pin-up!
Arvatkaa mitä? Minusta on tullut pin-up boy! Olen Brittikissakalenterin 2017 helmikuun komistus! Brittikissakalenteri on osa Brittiposti -lehden numeroa 4.

Brittiposti ilmestyy muutaman kerran vuodessa. Lehden saa, kun liittyy Suomen Brittikissat Ry:n jäseneksi (www.brittikissat.fi). Kannattaa liittyä.

Uuden kiipeilypuun status ennallaan. Amatöörit purkivat puun ja laittoivat sen pariksi vuorokaudeksi pakkaseen tuulettumaan, koska FB:n brittikissasivuilta saatiin vinkki, että puussa saattaa olla joku haju, joka ei minua miellytä. No, puu tuotiin kieltämättä raikastuneena takaisin, mutta ei se kyllä kiinnosta yhtään. Tuossa kuvassa minut on nostettu puuhun ja just sattui tulemaan pari tinttiä parvekkeelle, niin viivyin peräti 10 minuuttia tuolla yläpedillä - ja sitten pois. Sen jälkeen en ole puussa käynyt.


Friidu on muuttanut ruokavaliotani niin, että saan joka päivä about 150 grammaa lihaa (possunlihaa tai broilerinsydämiä), yhden purkin/pussin märkäruokaa ja raksuja. Tarvittaessa märkäruokaa saa lisää, mutta yleensä nirsoilen niiden kanssa. Jos nirsoilen tosi paljon, saan palkkioksi enemmän lihaa. Lihatarjoilun syön aina salamana ja nuolen kupin kiiltäväksi.

Amatöörit lähtivät taas kerran lenkille ja kaupungille. Olin syönyt aamulla ja pitkän ulkolenkin jälkeen vaikka kuinka paljon . Silti pääsi vähän nälkä yllättämään ja piti syödä miesamatöörin lentokonetohvelit. Koska mulle on sanottu, että kaikki ruoka syödään ruokakupista eikä mitään makupaloja tiputella mistään keittiön pöydiltä, piti hirveällä työllä raahata ne tohvelit kaapista ensiksi tuonne bistron ruokapaikalle. Tänne tarvittaisiin yks anneberner purkamaan tätä amatöörien normiviidakkoa, niin omituisia juttuja noista turhista säännöistä syntyy. Noi reiät sit on mun hampaanjälkiä, heh.

Kun kerran on käsketty syödä kaikki ruoka ruokapaikalla...
Tässä ihan pieni otos mustarastaan jahtaamisesta. Meidän pihalla on oikeasti satoja lintuja ja käyn jahtaamassa niitä joka päivä. Linnut ovat liian kesyjä friiduamatöörin mielestä ja friidu pelkääkin koko ajan, että ei ole tarpeeksi valpas ja saan vielä jonkun saaliiksi.


Tästä eteenpäin laitan tuunattuja joulukuviani näytille. Joulun alla kaikki esitellään mun FB sivuilla (@dalithesurrealcat) vielä kootusti. Tämä kuva otettiin kännykällä tänään ja käskin friidun tehdä siitä vähän sellaista vanhanajan blingblingiä.

Mahtipontinen, eikö olekin?
Voikaa paksusti (näin joulun alla). Ainakin friidu on popsinut kaksi joulubuffettia ja voi jo nyt liian paksusti.

T. Dali, kesät talvet samat safkat