sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Noi lähtee TAAS jonnekin ... mun synttärit tulossa!

Tsau kissat ja ihmiset. Dali täällä.

Näyttää pahasti siltä, että amatöörit aikoo häippästä, kun mun 2 -vuotissynttäri on tulossa. Ei ole kerrottu, ovatko he poissa vielä mun synttäripäivänäkin. Kaikki varmaan muistavat, että vietin 1 v. synttärit hoitopaikassa ja kivaa oli. Mutta en ihan tajua, miksi ottaa kissan, jos ei edes syntymäpäiviä voi kissansa kanssa viettää. Aion taas piiloutua friidun matkalaukkuun mielikuvitusmatkalle ja raportoin matkan jälkeen kaunistelemattoman kertomuksen noiden tyyppien seikkailuista.

Mutta nyt on ollut monta päivää kunnon talvikelit ja olen ollut ulkona, vaikka vähän heikottaakin. Meni taas vatsa sekaisin ja friidu epäilee sen johtuvan Axilur -kuurista. Ei todellakaan ole kauhean hyvin ruoka maistunut viime päivinä, mutta herkut kyllä maistuisivat.

Ollaan oltu joka päivä ulkona ja odotan sitä joka aamu karvapöksyt ristissä, koska olen huomannut, että lumihangessa on kiva käydä pissalla. Laitan tähän muutaman videon ja kuvan ulkoilureissuistani, joiden olennaisen osan muodostaa puihin ryntäily.




Tähystän tässä usein, nyt erityisesti hiihtäjiä.
Monet pysähtyvät ihailemaan mun upeaa turkkia ja silmien väriä.

Tämä on jäällä ja aika kaukana rannasta.
Joku on tehnyt ison lumikasan. En kyllä viihdy aukeilla paikoilla.

Koiria tulossa...
Tässä kipitän katsomaan sitä lumikokkaretta keskellä jäätä.



Friidu ei oikein tykännyt, kun kiskoin hänet läpi tämän vaarallisen viidakon ja talutin juuttui kaisloihin kiinni, hih.


No, näitä ulkokuvia olisi vaikka kuinka paljon, mutta tajuan kyllä, että ette jaksa niitä katsella määräänsä enempää. Tässä vielä yksi totinen pyykkikorikuva. Menen aina pyykkikoriin, kun se otetaan esille. Puhtaisiin pyykkeihin saa tällä tavalla heti sellaisen kotoisan karvakuorrutuksen - ja friidu tykkää.

Totiseksi vetää.
Ja lopuksi vielä iloisempi kuva. Hosun sellaista lelua, minkä kanssa olen viimeksi leikkinyt ihan vauvana. Iski yhtäkkiä lapsellisuuskohtaus.


Nyt voi tulla pikku tauko blogiin, jos nuo amatöörit oikeasti taas häipyvät. Kerron sitten, ilmestyvätkö ne takaisin ennen mun synttäreitä ja laitan FB sivuilleni @dalithesurrealcat tilannetietoa. Jännäksi menee. Käykää peukuttamassa sivua, niin pysytte tilanteen tasalla. Joka tapauksessa aion taas tehdä mielikuvitusmatkan niiden mukana.

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!
T. Dali

1 kommentti:

  1. Olipa kivat talvikuvat!Kunnon britti ei kylmiä säitä pelkää!
    Toivottavasti,ne ihmiset tuo edes kunnon tuliaiset sieltä"putouksilta"niillä on varmasti tulossa mielenkiintoinen matka ja sinullakin uutta jännää tiedossa,vaihtelua rutiineihin.
    Tsemppiä vaan ja matkailu avartaa vaikka mielikuvituksissa!

    VastaaPoista