keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Hammaslääkärissä tarkastuksessa!

Tsau kissat ja ihmiset! Dali täällä.

Kääk, mikä aamu 😰 Heräsin normaaliin tapaan viideltä aamulla ja menin baariin syödäkseni vähän raksuja. Sain sokin! Baarissa ei ollut mitään ruokaa. Ei edes ruokakippoja. Aloin naukua ja menin olohuoneeseen paukuttamaan pallorataa, kun arvelin siitä lähtevän melun herättävän amatöörit laittamaan raksuja kippoon. Ei mitään vaikutusta. Kävin naukumassa friidun korvan vieressä ja se törkimys vain käänsi kylkeään.

Seitsemän maissa amatöörit kömpivät ylös ja juoksin baariin odottamaan ruokaa - EI TULLUT RUOKAKUPPEJA! Vettä vain. Kahdeksalta minut laitettiin koppaan ja lähdettiin autolla liikkeelle. Päädyttiin Evidensiaan, jossa minun annettiin valjaissa tutkia mielenkiintoisia paikkoja, kunnes määrättiin johonkin huoneeseen, missä oli hammaslääkäri. Se kyseli kaikenlaista ja kuunteli sydämen, katsoi korvat ja ihaili mun kroppaa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes minun suutani yritettiin aukaista. En antanut. Vasta sitten, kun friidu otti minut syliin sillä tavalla, kun minua aina pidetään hampaiden pesun yhteydessä, annoin sen verran tutkia hampaitani, että hammaslääkäri totesi, että minkäänlaista hammaskiveä ei näy ja ikenet näyttävät normaalin värisiltä. Alkavaa hammassyöpymää ei voida havaita muuten kuin röntgenkuvista. Todettiin myös, että mun kulmahampaat ovat ehjät eli ei ole lohkeamia (sellaisia kuulemma kissoille melko usein tulee). Hammaslääkäri kehui minua ja friidua, kun me jaksetaan pestä mun hampaat joka ilta. Hän sanoi, että se on ainoa keino, jolla voi yrittää ehkäistä kissojen hammassairauksia (hammaskivestä aiheutuva parodontiitti ja hammassyöpymä eli FORL). Isokokoiset raksut saattavat jonkin verran auttaa plakin puhdistamisessa kissan hampaiden pinnalta ja onneksi tykkään syödä sellaisia (Concept for Life British Shorthair raksut, joita syön, on valmistajan mukaan muotoiltu hampaita hoitaviksi).

Hammaslääkäri suositteli, että vaikka nyt suu näyttää hyvältä, vuoden kuluttua minut kuitenkin nukutettaisiin ja tehtäisiin ensimmäinen perusteellinen tarkastus, koska ilman nukutusta ei voi nähdä takahampaiden tilannetta kunnolla eikä tutkia ienrajoja. Nukutuksessa hampaat kuvataan ja mahdollinen alkava FORL voidaan havaita. Näin me aiotaan sitten ensi vuonna tehdä.

Hammaslääkärin vastaanottoa odottelemassa
 Nälkään nääntyneenä hyökkäsin Evidensian pääsiäisruohoa syömään ... ennen kuin estettiin.



Friiduamatööri kuuntelee tarkkaan, kun hammaslääkäri
kertoo tarkastuksen tulokset
Pääsin kotiin, sain ruokaa ja sitten lähdettiin friidun kanssa aurinkoiselle lenkille.

Jos ei oteta lukuun tuota kamalaa hammaslääkärireissua, niin muuten on ollut aika tavanomaista menoa. Kevät tekee tuloaan ja olenkin siitä virkistyneenä vaatinut pidennettyjä valjasulkoiluja. Ai miten niitä vaaditaan? No siten, että kipitetään kovaa vauhtia rantareittiä kotoa poispäin niin, että friidu joutuu ottamaan juoksuaskelia jäisellä polulla. Yhtään askelta ei oteta takaisin päin. Puolen tunnin kuluttua, kun friidu alkaa selittää, että pitää kääntyä kotiin, kiihdytetään vaan vauhtia eikä olla kuulevinaankaan. Välillä tietty saa pysähtyä tonkimaan pöpelikköjä ja välillä voi rynnätä puihin. Pääasia, että suunta on koko ajan kauemmas kotoa. Lopulta friidu nostaa olkapäälle ja siinä voi sitten köllötellä takaisin, mutta joka 100 metrin päässä voi rimpuilla ja vaatia maahan vähän nuuskimaan. Tällä tavalla kuluu 1 - 1,5 tuntia ihan kevyesti.

Friidu joutui tulemaan noita lankkuja pitkin mun perässä ...
ihme, että ne kesti sen painon

Aika monena aamuna olen kipittänyt tänne sillan tuntumaan,
täällä on lintuja ja kuulemma rottia

Meillä on täällä pieni metsikkö.
Kahtena aamuna seurasin oravan touhuja.
Patsastelua
Tapasin taas parina aamuna tutun maikkarin sääkoira Sinin. Sini olisi halunnut leikkiä minun kanssani, mutta sen meno näytti sen verran rajulta, että päätin pitää pientä hajurakoa. Toisaalta olisi kyllä kiinnostanut leikkiä.
Mitä ihmettä toi Sini pomppii ... aika outoa

Katsoin parhaaksi vahtia Sinin touhuja täältä penkiltä käsin.



Aurinkoisena aamuna oltiin miesamatöörin kanssa ulkoilemassa ja mentiin myös liukkaille jäille. Juoksen aina vastaan, jos jompi kumpi amatööri tulee kaukaa kohti.





Mun turkki alkoi kuivassa pakkaskelissä hilseillä ja sähköistyä. Karvaa lähti ihan kauheasti. Friidu haki eläinkaupasta jotain tabuja, joita mulle on annettu puolikas päivässä. Nyt on turkki taas hieno, mutta heti tulee hilsettä, jos tabuja ei anneta.

Amatöörit ovat alkaneet kouluttaa minua - vähän myöhäistä, sanoisinko. Pääsin miesamatöörin kanssa vähän villiintymään, kun meillä on ollut tapana riehua päivittäin ja olen siinä tuoksinassa opetellut hyökkäilemään ja vähän puremaankin. Friidu määräsi, että tästä on tultava loppu, etenkin, kun aloin tihenevää tahtia naukua miesamatöörin telkkarituolin vieressä ja taputella häntä tassulla käteen, että saisin hänet juoksemaan perässäni ja riehumaan. Tylsää, mutta en nyt sitten ole pahemmin riehunut, kun ei anneta. Varajärjestelynä vaanin yksi aamu friidua ja hyökkäsin hänen nilkkaansa, mutta siitäkin tuli tiukka kielto. No se hyvä puoli on, että mun kanssa on leikitty entistä enemmän. Kuvittelevat, että unohtaisin riehumisen. Amatöörit katsoivat YLE:n aamuTV:stä jonkin opetusvideon kissan kasvattamisesta ja seuraukset tuntuvat nahoissa. Kädellä ei leikitetä enää (paitsi vähän). Tässä linkki, jos haluat katsoa sen ohjelman, kestää kahdeksan minsaa.

https://areena.yle.fi/1-4389815

Minulla on taas kerran tassuilla yksi ratkaisematon mysteeri. Friidu sanoo vähän päästä, että kohta mulle koittaa kissanpäivät. Mitä ihmettä se tarkoittaa? Googletin varmuuden vuoksi ja turkki nousi pystyyn, kun löysin tällaisen www.lemmikkipaivat.fi sivuston ja FB:ssä  @LemmikkihoitolaKissanpaivat. Mitä arvelette kissakamut? Ei kai mua vaan olla viemässä johonkin kissahoitolaan? Ei voi käsittää. Mut viedään amatöörien matkojen ajaksi AINA hemmotteluhoitoon Tikkurilaan amatöörien ystävien luo, missä viihdyn hyvin. Kissanpäivät mulla on sielläkin, mutta ei sitä ole erikseen koko aikaa hoettu. Kerron teille, jos asia selviää.

T. Dali


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti