perjantai 26. toukokuuta 2017

Tsau kissat ja ihmiset! Dali täällä.

Tarvitsen puolustusasianajajan. Nimittäin amatöörit epäilevät, että olen sohaissut tuota kuvassa näkyvää lintua. Todisteet syyllisyydestäni puuttuvat. Sen sijaan kaikki puhuu sen puolesta, että lintu on saanut köniinsä jossakin muualla. Ensinnäkin, MINÄ olen tarhassa ja UHRI on lennellyt/lentelee vapaana. Miten ihmeessä olisin tarhasta käsin voinut sohia lintua? No, amatöörit pohtivat, että lintu on voinut tulla roikkumaan tarhan verkkoon ja että olisin heti käyttänyt tilaisuutta hyväkseni. Missä ovat todisteet, kysyn vaan.  Toiseksi, lintu lähti hetken kuluttua lentoon, joten itse asiassa uhrikin puuttuu näiltä käräjiltä.  Eipä silti, olisin mieluusti syönyt tuon paistin.

En ole koskenutkaan tuohon tipuun, uskokaa nyt!

Johonkin se on itsensä loukannut, ei käy kiistäminen.

SE EN OLLUT MINÄ, haluan pois putkasta!!!!!
No, lintu lähti hetken kuluttua lentoon, mutta ei tiedetä, toipuiko se kuntoon. Friidu, joka ei usko yhteensattumiin, on sitä mieltä, että syyllinen löytyy kissatarhasta. Alkoi kova pohdinta, miten lintuja voisi estää lähestymästä tarhan verkkoa. Toistaiseksi ei ole löytynyt ratkaisua. Mökillä oli tosi kivaa enkä olisi halunnut sieltä stadiin. Nämä amatöörit ravaavat koko ajan mökin ja kaupungin väliä. En tajua, miksi ne eivät voisi olla vaikka pari viikkoa yhtäjaksoisesti täällä maalla nyt, kun on niin hieno vuodenaika. Ulkoilen täällä parikin kertaa päivässä valjaissa ja muun ajan olen ulkotarhassa. Puolen yön aikaan minut huijataan Cosma snackseilla sisälle nukkumaan, koska Friidu ei anna minun olla tarhassa yötä. Laukkaan aamuvirkkuna valon nopeudella tarhasta luukun kautta sisään ja läpi mökin makuuhuoneen sänkyyn, jossa teen parit voltit ja taas hirmu suhahdus takaisin tarhaan.

Friidu ihmettelee, kun en mökillä käy koskaan ulkohuussissa, vaikka kaupungissa käyn valjasulkoilun aikana useinkin tarpeillani lähimetsässä. Huoh. Friidulta ei voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu. En TIETENKÄÄN käy ulkona pissalla tai kakalla täällä mökillä, koska minä olen meistä mökin asukkaista ainoa, jolla on sisävessa. Kai minä nyt sitä sitten käytän ja varmaan käyttäisivät itsekin sisävessaa, elleivät olisi olevinaan niin ekologisia, että kompostoiva ulkovessa rakennettiin tähän uuteenkin mökkiin ainoaksi vessaksi. Tässä stadissa kuvatussa videoklipissä kaikki ei tällä kertaa mene niin kuin Strömsössä. Rastaan per...at syöksyvät ja rääkyvät vieressä pesiään puolustamassa eikä pissaamisesta tule mitään. Olin sitten jalat ristissä kotiin asti, siellä sentään saa asioida rauhassa pellettilaatikossa.



Nämä kesäiset kuvat on otettu tänään aamulla stadissa. Friidu laittoi FB sivunsa kansikuvaksi tuon vihreän kuvan ja vaikka se on otettu vain kännykällä, se on aika kiva kesäkuva. Toinen kuva on siitä, kun piti lysähtää orvokkimättäälle lepäilemään, kun tuli niin kuuma.

Tuomi tuoksuu ja nokkoset pistelevät - nyt on kesä!

Tuli kuuma, ihan läähätin ja piti jäädä tähän orvokkien varjoon lepäämään.
Friidu on ottanut taas pönötyskuvia. Tässä näytän kuulemma paljon fiksummalta kuin mitä oikeasti olen (Veeti on varmasti samaa mieltä).

Syvämietteinen, viisas olemukseni.
Kauniita kesäpäiviä ja -iltoja kaikille!
T. Dali

2 kommenttia:

  1. Dali, jos tekee kiellettyä ei pidä jäädä kiinni. Eikä ainakaan myöntää mitään kuten viisaasti teitkin. Lintujen kuuluu pelätä kissoja. Hyvää mets.. eikun viikonlppua.
    (Amatöörit voisivat kokeilla jotain pelottimia?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä neuvo. Ei saa jättää todisteita näkyville. Esimerkiksi linnunsulkia suupieliin 😃. Amatööri kiittää kommentista; pitä miettiä, olisiko sopivia pelottimia.

      Poista